Tuntee itsensä etuoikeutetuksi, kun saa pyöräillä Suomenlinnan saarella. Voi jättää taakseen suomalaisten ja ulkomaisten vierailijoiden ryhmät saaren nupukivisellä päätiellä ja ihastella pian avointa näkymää merelle ja vielä nupuillaan olevia syreenipensaita. Sitten kohtaa enää yksittäisiä kulkijoita — äitejä, opiskelijoita, vanhuksia, jonkun maastopukuisen, mutta myös nuoria miehiä oikeissa univormuissa. Jalankulkijoiden määrä vähenee iltaa myöten, mustavalkoiset hanhet jakavat niityt sorsien ja jäniksen kanssa, ja pian kuuluu enää lokkien kirkunaa. Historialliset linnoitukset, tykit, vankilat ja saarella käyskentelevät turistit kameroineen näyttävät kuin lavastukselta, jotka kuvittavat vuosisatojen takaisia tarinoita. Miehet Suomenlinnan lautalla tervehtivät minua aamuisin; se johtuu varmaan polkupyörästäni.
Comments